Kesälomaromantiikkaa

kesaheina

Haaroista ratkenneet kotihousut, ylivuotiset marjat rinnuksilla.
Kieroksi venahtaneet kynnet ja lakkansa luovuttaneet varpaat.
Painava tukka ja plakkiset hampaat,
nannapussi voittaa vesipullon.

Pyöreitä retkiä puistoon ja parvekkeelle,
pienen ihmisen aikaa.
Viljabileet? Kiitti mut passaan.

Tekisi mieli kirjoittaa sadasta ja samalla ei mistään.
Lomailla kerrankin kaikesta.
Uusi kuu tuo uudet vastuut ja kuulen aivojen tulvivan.
Vaan eihän ne koskaan täyty, tyhjentävät vain tarpeetonta.
Aina käy vajaalla, jos on oikein ohjelmoitu.

Pientä paussia puoltaisin
kesäheinäksi heittäisin?

Hillityhkö MAC-reissu

mac_køpmagergade

Jatko-osa loppumattomalle saagalle, jonka ensimmäisen osan voi lukea täältä. Että niinniettä sillai. Oli viikko kesälomaa ja piipahdin äkkihätään Köpiksessä. Painoin viikon hommia ja lauantaina sallin itselleni pienen palkintoreissun MAC-keitaalle. Olin aluksi ajatellut ostaa enemmän siveltimiä, mutta paikan päällä sivellinhyllyn edessä en sitten osannutkaan enää tehdä päätöksiä. Mielestäni valitsin ostoskoriin vain varmat vaihtoehdot, mutta yllättävästi niistäkin sitten pääsi kertymään.

mac_brushes

Aloitetaan siveltimistä. Keskityin tällä kertaa enimmäkseen niihin yksilöihin, joita Suomesta ei saa. Tasapäinen #163 on vähän samaa kastia kuin juuri blogimaailman (ja meikäläisenkin sivellinmukin) valloittanut Wash&Dry-kokoelmasivellin #125, mutta kulmikkaampi ja lyhytkarvaisempi. Eeehana! #130 on napakka kaksoiskarvasivellin, joka on omiaan esimerkiksi silloin kun teen pohjan pelkästä peitevoiteesta ja haluan todella liikutella iholla jotain enkä vain sivellä huvin vuoksi. Tämä on kokoelmani kolmas ja saatavilla myös Suomesta. Musta ja kovera #267 on synteettinen uutuussivellin silmänrajaukseen. Hassu malli saattaa hämätä, mutta tämä on älykätevä luomivärirajaukseen: väriä siveltimeen, pari painallusta ripsityveen ja koko silmä on tasaisesti ja intensiivisesti rajattu. Tämän helpommaksi se ei enää mene. Kaksoiskarvainen #286 on myöskin vanha tuttu, lieneekö jo kolmas vai neljäs laatuaan, käytän tätä peitevoiteen levittämiseen silmien alle ja tuju Pro Longwear Concealer vaatii puhtaan siveltimen sen verran usein että viikon pesuväli ei tahdo kapasiteetilleni riittää. Ostin siis yhden lisää. Musta ja leveä #215 on hauska yhden värin luomivärisivellin, jota käytän myöskin liki joka aamu. Mitä leveämpi sivellin, sen vähemmän sen kanssa tarvitsee tuhdata. Synteettinen kulmasivellin #263 on myös kotimaan valikoimissa, mutta sattui sopivasti reitille. Tätä käytän nestemäisille tuotteille. Omistan entuudestaan kaksin kappalein samannäköistä #266 -sivellintä, mutta luonnonkarvaisena se on parhaimmillaan puuterisille tuotteille. Oma sivellin nestemäisille meikeille pidentää kahden jo olemassaolevan siveltimen elinikää. Viimeiseksi luvassa kaksi sivellintä joita en ole Suomessa vielä nähnyt, pienempi #233 ja pitkulaisempi #234. Molemmat ovat kaksipuoleisia, eli niissä on toinen puoli luonnonkarvaa ja toinen synteettistä ja odotan innolla ensimmäisiä leikkejä näiden kanssa. Kuulette varmasti lisää myöhemmin!

mac_powders

Puuteriosastolta koitutin kolme tyyppiä: Varakappaleen valkoista Studio Fix -meikkipuuteria (joka on ollut jumalaisen suuri apu kiireiaamujen lähdöissä!) sekä kaksi irtopuuteria meikin kiinnitykseen. Ihonvärinen NC5 on poistumassa valikoimista ja koppasin sen mukaan ikään kuin varmuuden vuoksi talteen ja uteliaisuudesta hankin myös violetin kiinnityspuuterin. Koska tykkään tehdä meikkipohjasta selkeästi keltaisen, violetilla puuterilla saan kivan kontrastin esimerkiksi silmien alle ja otsalle, jos naama näyttää jonain aamuna liian litteältä. Kuvassa myös luottotyyppini meikin viimeistelyyn eli Fix +, joka on ollut Suomesta loppu jo pidemmän aikaa.

mac_eyes

Silmämeikkiosastolta poimin kaksi vedenkestävää rajausväriä ja yhden limenvihreän kynän. Musta Blacktrack on aina tarpeellinen (ja edellinen alkaa olla jo hiuuuukan liian vanha, yh) ja rakkauttani turkoosiin ilmentää tästä eteenpäin jälleen yksi uusi sävy: täydellisen upea Siahi. Limenvihreä Sourpuss on ollut ostoslistallani jo pidempään ja sattui sopivasti käteen juuri tällä käynnillä.

mac_show_orchid

Pidempiaikaisena haaveena on ollut myös tämä mieletön siniseen taittava fuksia huulipuna, Show Orchid. Jahkailu päättyi ja menin ja ostin.

mac_accessories

Tilpehööritarpeisto täydentyi puuterivipoilla (joita unohdin ostaneeni jo viime kerralla – hups!), ihmesienellä sekä puolikkailla ripsentaivuttajilla. Ihmesieni tuntuu iholla samalta kuin se kuuluisa meikkimuna, mutta ilman kostuttamista – tällöin se sopii käytettäväksi myös meikkipuuterin kanssa. Kyyylllläkiitos! Puolikkaita taivuttajia en ole aiemmin kokeillut, mutta uteliaisuus voitti.

mac_blush_pro_palette

Ostin myös ensimmäisen poskipunapalettini ja siihen muutaman sopivaksi katsomani napin. Harmony varjostukseen, Blushbaby neutraaliin meikkiin, Fleeting Romance lämpimiin fiiliksiin ja Frankly Scarlet lumikkiaamuihin. Omistan pari pinkimpää nappia jo entuudestaan ja ne kotiutuvat palettiin heti kun keksin mihin olen ne säilönyt.

mac_eyeshadows

Ostin myös ison tyhjän luomivärituplapaletin sekä siihen kaksi ritilää. Ostin fiilispohjalta myös muutaman luomivärinapin ja toivon, että osuin vain sellaisiin väreihin, joita en vielä omista. Joku meni ja unohti siirtää MAC-listan iPadilta kännykkään, joten ei ollut aineistoa johon tukeutua. Lentokentältä poimin vielä yhden uutuussöpöläisen, joka lienee tulossa myyntiin näilläkin nurkilla ihan piakkoin. Neutraaleja ruskean sävyjä näppärässä matkapaletissa – tällä ei vaan voi mennä pieleen.

mac_haul

Aloituskuvan oikeassa alakulmassa näkyy myös nätti musta MAC-pussi, jollaisesta olen haaveillut jo pari vuotta. Tähän saakka ne ovat aina olleet loppu, mutta nyt viimein sain itselleni yhden kappaleen rakastettavaksi ja pussailtavaksi. Ja tähän oikeastaan tiivistyykin sitten kaikki, mitä tällä ostostilityksellä halusin sanoa. Toiset haaveilevat matkasta Malediiveille, toiset MAC-kauppaan.

* * * * *

A few new additions to my collection. I tried to keep it under control this time.

Hyvä sampoo siveltimille

Sain pr-lähetyksenä testattavaksi Garnierin uusia tukkatuotteita ja koska juuri nyt käytän päänahalleni muuan toista tuotesarjaa, päästin sampoon tositoimiin sivellinpesussa. Pesen siveltimeni noin kerran viikossa ja pestävää kertyy kerralla noin kolmen vartin yhtäjakoisen vaahdottamisen verran. Sain siis heti ensikokeilulla mukavasti tuntumaa tähän hoitavia öljyjä sisältävään Marvellous nectar -uutuuteen ja ilolla julistan sen kerrassaan hurmaavaksi sivellinputsariksi!

sivellinsampoo

Pesen kaikki siveltimet sampoolla, sillä sampoo irrottaa sudeista kaiken lian ja meikin, mutta pitää samalla aitokarvaiset siveltimet pehmoisina. Tuo pehmeys vietiin tämän pesunektarin myötä kokonaan uudelle tasolle, sillä siveltimistä tuli suorastaan hämmentävän pehmoisia. Kiiltäviä, liukkaita ja silkkisen sileitä. Sama taika toimisi varmasti myös kuivemmassa tukassa, mutta etenkin sivellinpesuun haluan suositella juuri tätä nimenomaista putelia. Jos olet laiminlyönyt sivellinpesua tai käyttänyt aitokarvaisille siveltimille alkoholipitoisia pikaputsareita, takaan että ilahdut tästä vaihdoksesta.

Olen aiemmin käyttänyt sivellinpesussa XZ Niiskuneitiä, mutta saapa nähdä onko siihen enää paluuta. Siedän jopa normaalioloissa hieman nenääni tökkivää hunajan tuoksua, kun lopputulos on näin..sanotaan se yhdessä: pehmeä!

Kokeiletko heti tänään vai vasta huomenna?

*Sampoo blogin kautta saatu*

L’Occitane Verveine Agrumes

Kesäsateisen maanantain piristeeksi tarjoillaan Viilankantoluvassa jälleen yksi (ja melko varmasti viimeinen!) päätähuumaava sitrusherkku. Ajauduin LixBoxista saadun kupongin myötä vierailemaan L’Occitanen liikkeessä Helsingissä. Olin juuri tehnyt sitruskokoelmaani täydentävän pysähdyksen Lushilla, joten en ollut aikeissa tehdä muuta kuin napata kylkiäisen kainaloon ja poistua paikalta. Samalla ovenanavauksella liikkeeseen marssi sisään pariskunta, joka suuntasi määrätietoisesti näyttävän esittelypöydän luo ja alkoi kysellä lisätietoja jostain uudesta tuoksusta. Olin itse vasta hiljattain havahtunut koko Verbenan olemassaoloon enkä ollut kartalla mistään uutuuslanseerauksesta, mutta jotenkin jäin sivukorvalla kuuntelemaan myyjän juttuja ja kun luokseni hakeutui palvelualtista henkilökuntaa, huomasin tahdottomassa tilassa muotoilevani lauseen, joka täysin vahingossa johti kohtaamaan elämäni herkullisimman hajuveden. Saanko esitellä: L’Occitane Verveine Agrumes.

verveine_agrumes

Koko tuoksun nuuhkaiseminen kävi niin vahingossa, etten ollut ehtinyt hengittää vielä edes ulos, kun jo tiesin tarvitsevani tämän pullon. Alusi en osannut edes eritellä miksi tämä tuoksu löi niin voimalla jalat alta ja sai tähtipölyn leijailemaan silmissä, mutta nyt parin viikon käytön jälkeen tiedän jo. Se muistuttaa mojitoa. Se TBS:n vartalosarja, joka vei mennessään kaikki sitä tuoksuttaneet, muistatte? No se. Verveinessä ei tietääkseni ole limeä, mutta jokin tuoksun kirpeässä makeudessa muistuttaa siitä niin elävästi, että olen valmis nimittämään sitä mojitoksi. Tuoksumoukka palveluksessanne.

Tuoksu on vielä niin uusi, etten löytänyt sitä Fragranticasta (tai sitten en osannut etsiä) eivätkä sarjan kotimaiset nettisivutkaan kertoneet vielä kummosia. Rautayrittuutetta ja sitrusta – ehkä? Olen täydellisen hämmentynyt siitä onko tuoksun nimi tuo otsikkoon nostamani Verveine Agrumes vai nettisivuilta nouseva ehdotus ’Citrus Verbena’, joten saatan puhua nimestä päättömiä. Varmaa on, että ostamani tuoksu on osa ensierää, joka Helsingin liikkeeseen oli juuri pari viikkoa sitten saapunut, eikä sitä pitäisi olla saatavilla vielä mistään muualta. Aiemmin tuoksuttamani ja kehumani Verbena-tuoksu jäi kyllä rinnakkainnuuhkiessa täysin vaisuksi, joten jos tästä sekavasta rimpsusta jotain poimitte talteen, olkoon se tämä:

loccitane_verbena

Helsingin L’Occitane-liikkeessä (Manskulla, ihan siinä kaiken melskeen keskellä) myydään uutta ja ihmeellistä sitruunalta ja kepeältä elämältä tuoksuvaa EdT-herkkua, joka on juuri saapunut hyllyyn. Jos liikut kaupungissa ja rakastat sitrustuoksuja, tartu ripaan.

Olen vastoin tapojani suihkinut pehmeänä sumuna laskeutuvaa tuoksua kaulalle ja ranteisiin melkein joka kerta kun ohitan kaapin päällä seisovan pullon ja ihan jokaikinen kerta kasvoilleni leviää onnellinen hymy. Tiedän, että olen menneisyydessä hehkuttanut jo monenmontaa sitrustuoksua, mutta kyllä tämä – tämä on kuulkaa se oikea. Tuoksun rapeus ja raikkaus ei ole kohdannut vertaistaan, vaikka kattavasti olenkin nenääni kirpeillä hedelmillä hellinyt.

loccitane_citrus

Erityisen pitkäikäinen tuoksu tämä ei ole ja haikailen painavalle 100ml lasipullolle pikkuruista sisarusta, jota voisin kanniskella laukussa mukana. Olen jopa harkinnut hetki sitten jollain muulla tuoksulla täyttämäni Travalon suihkimista lavuaariin, jotta saisin täyttää sen uudelleen tällä ja tuoksua koko päivän keltaiselta eteläiseltä elämältä. Mmh.

Mennyt kevät on ollut kiistatonta sitrustuoksujen voittokulkua, mutta nyt paraati on löytänyt keulahahmonsa. Olen valmis julistamaan tämän tuoksun elämäni herkullisimmaksi kirpeänmakeaksi hajuvedeksi. L’Occitane – olen sinun.

* * * * *

I’m known to love my sours, but this time I’ve found The One. The search is over, this is it. The one and only citrus of all times.

Keltainen kesämeikki

Etäisesti meikkijumalatar Linda Hallbergin lookista inspiroituneena – vikkelä ja veikeä kesämeikki, helpoin mahdollinen värileikki. Yhteistä näille ei taida olla kuin väri, mutta fiilis on ehdottomasti suoraan johdannainen. Yksinkertainen käänteispsykologian taidonnäyte: Ulkona romahtaa taivas niskaan hetkenä minä hyvänsä, joten verhoan itseni aurinkoiseen keltaiseen ja hakkaan päälle.

yellow

keltainen_meikki

Leppoisaa sunnuntaita, ystävät.

Silmät/Eyes:
MAC 24 Hour Extend Eye Base
MAC Eye Shadow Gorgeous Gold + Sweet&Punchy (LE)
MAC Modern Twist Lash Caligrafy (LE)

Kasvot/Face:
MAC Bronzing Powder Golden
MAC Blush Azalea Blossom (LE)
MAC Mineralize Skinfinish Lightscapade

Huulet/Lips:
MAC Lipstick Coral Bliss
MAC Lustreglass Love Nectar

* * * * *

Inspired by the ever so gorgeous Linda Hallberg – here’s my take on yellow.

1 2 3 177